Siirry pääsisältöön

Seppo Jokinen - Koskinen ja taikashow


Seppo Jokinen
Koskinen ja taikashow
Karisto, 2017 (alk.1999)

Seppo Jokisen alunperin vuonna 1999 ilmestyneestä dekkarista Koskinen ja taikashow on ilmestynyt kymmenes painos. Koskinen ja taikashow on Jokisen neljäs romaani.

Koskinen alkaa tutkimaan itsemurhaksi väitettyä tapausta. Tapauksen lisäksi Koskisen perhe-elämä on ajautunut hankalaan tilanteeseen. Hetkeksi Koskinen saa perhehuoliansa pois tutkiessaan tätä kinkkistä tapausta, jossa taikurin avustaja on jäänyt junan alle tai uskotaan että hän jättäytynyt tahallaan junan alle ja tehnyt itsemurhan, mutta outo itsemurhakirje luo tapaukselle oudon valon ja Koskinen ei ota millään uskoakseen että kyseessä olisi itsemurha. 

Koskinen uppotuui itsekin taikuuden maailmaan tavatessaan taikurin jolla nainen oli töissä. Ja koska Koskisen oma perhe-elämä on hakoteillä ja taikurin uusi avustaja sattuu olemaan varsin lumoava ilmestys ei se tee Koskisen ongelmista helppoa.

Oli piristävää lukea Seppo Jokisen vanhempaa tuotantoa uudelleen, ja kerrata mitä jo lähes kaksikymmentä vuotta sitten on tapahtunut sarjassa, se palautti mieleen asioita päähenkilön perheestä ja taustoitti hyvin jopa sarjan tämän hetkisiä tarinoita.

Seppo Jokisen luoma Koskinen pitää pintansa vuodesta toiseen ja vaikka tästäkin kirjasta on jo aikaa niin painosten määrä kertonee niiden suosiosta. Vuosienkin jälkeen kirjoista joudutaan ottamaan uusintapainoksia koska tosiasia on se, että aina kun ilmestyy uusi kirja niin vanhemmatkin kirjat heräävät henkiin ja aina jostain löytyy uusi fani joka alkaa urakoimaa sarjaa ensimmäisestä osasta lähtien.

Sarjan kirjat:
  1. Koskinen ja siimamies
  2. Koskinen ja raadonsyöjä
  3. Koskinen ja pudotuspeli
  4. Koskinen ja taikashow
  5. Koskinen ja kreikkalainen kolmio
  6. Hukan enkelit
  7. Piripolkka
  8. Vilpittömässä mielessä
  9. Suurta pahaa
  10. Sana sanaa vastaan
  11. Hiirileikki
  12. Viha on paha vieras
  13. Kuka sellaista tekisi
  14. Lyöty mies
  15. Räätälöity ratkaisu
  16. Ajomie
  17. Hervantalainen
  18. Vihan sukua
  19. Mustat sydämet
  20. Kuolevaksi julistettu
  21. Rahtari
  22. Vakaasti harkiten



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...

Jaakko Melentjeff - Hukkuneet

Jaakko Melentjeff Hukkuneet Atena, 2017 Vahva esikoisdekkari Jaakko Melentjeff edustaa uutta, nousevaa suomalaista dekkaripolvea. Hänen esikoidekkarinsa Hukkuneet tapahtumat sijoittuvat laajalle alueelle Pohjoimaissa, eli viitteitä kansainväliseen hakuisuuteen on havaittavissa. Olen monesti kaivannut kirjoittaessani suomalaisista dekkareista, että miksi niissä ei ole yritystä kansainvälisyyteen, mutta nyt on. Melentjeffin dekkari Hukkuneet on juuri sellainen, jolta voi odottaa jonkinmoinsta läpimurtoa ainakin Pohjoismaissa. Melentjeff on onnistunut kirjoittamaan kansainväliselläkin tasolla mitattuna kelpo trillerin, hänen tyylinsä kirjoittaa tarjoaa sellaisen koukun johon jää kiinni, ja vaikka osittain kirjan juoni osoittautuu erittäin monisäikeiseksi ja henkilögalleria monipäiseksi pysyy Melentjeffin dekkari kuosissa erittäin hyvin, eikä sen vetovoima päästä otteestaan. Onko sitten jatkoa luvassa Hukkuneille? Toivottavasti on, koska kirjailijan luoma henkilöga...