Siirry pääsisältöön

Juha-Pekka Koskinen - Maaliskuun mustat varjot


Juha-Pekka Koskinen
Maaliskuun mustat varjot (Murhan vuosi III)
Crime Time, 2017


Murhan vuosi -kirjasarja on edennyt ensimmäisen kvarttaalin päätökseen, Maaliskuun mustat varjot jatkaa Juho Tulikosken kertomana JP Koskisen kunnianhimoista kirjasarjaa. Koska kyseessä on myös tavallaan eräänalinen sukutarina, paljastuu tässäkin osassa lisää tietoja Arosuon suvusta. JP Koskinen on jakanut tämän kirjasarjan neljään erilliseen trilogiaan, kuitenkin niin että tarina taustalla jatkuu. Ensimmäisen trilogian päättävässä osassa mm. Bodominjärven murhamysteeri saadaan päätökseen kun yksityietsivä Kalevi Arosuo kertoo omat päätelmänsä aikoinaan ja vieläkin osaltaan suureksi mysteeriksi kohonneesta Bodomin surmista.

Maaliskuu on täynnä eläinaktivismia, lennokkaita sutkautuksia, huumoriakin ja sukujen salaisuuksia jotka pala palalta kohti joulukuuta tulenevat ratkeamaan. Kirjan alkusivuille on mallinettu Arosuon sukutaulu, eli Aarne ja Matilda os. Pennanan Arosuon jälkeläiset. Kun katsoo sukutaulua huomaa, että heidän kolmasta lapsesta: Lahjasta, Kalevista ja Voitosta kaksi kuoli 35 -vuotiaana ja ainoa elossa oleva on siis lapseton Kalevi Arosuo, joka tekee tiivitä työtä sisarenpoikansa Juhon kanssa. Sen verran kirjan lopussa selviää, että Juhon sisko Johanna tulee mukaan tarinaa ja hänesta saanemme lukea lisää ensi vuonna kun neljäs osa ilmestyy.

Murhan vuosi on eittämättä tällä hetkellä yksi mielenkiintoinsimpia kirjasarjoja. JP Koskinen kiilaa teoksillaan kokoajan lähemmäksi suomalaisen suuren dekkaripiirin kärkeä, enää ei montaa ole edellä ja kun vimein saavutetaan Murhan vuosi -kirjasarjan joulukuu, eletään jo vuotta 2026, mutta ennen sitä ensi vuonna ilmestyy neljäs osa Huhtikuun hiipuva rakkaus. Ja kun viimein saavutetaan sarjan viimeinen osa on JP Koskinen palkittu toivon mukaan Johtolanka -palkinnolla, sekä hän on noussut/kiilannut itsensä dekkaritaivaan kiintotähdeksi, ja jos maalaillaan vielä kunniaa hienolle kirjailijalle, myös TV -sarja on tekeillä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...