Siirry pääsisältöön

Tapani Bagge - Haudasta lomalla


Tapani Bagge
Haudasta lomalla
rikosnovelleja
Aviador, 2017

Haudasta lomalla on kirjailija Tapani Baggen 101 teos!

Satayksi kirjaa on uskomaton suoritus suomalaiselta nykykirjailijalta ja kun vilkaisee Tapani Baggen kotisivuja voi sieltä lukea, että tämän vuoden kirjapino kasvaa vielä ja voi hyvin olettaa ettei Bagge edes itse tiedä tarkelleen kuinka monta kustannussopimusta tänä vuonna ilmestyvistä kirjoista on vielä tulossa.

Edellinen Baggen novellikokoelma oli nimensä mukaisesti pimeitä tarinoita, ne oli jopa outoja tarinoita, liian outoja. Haudasta lomalla tuo eteen huiman harppauksen pimeistä tarinoista, ehkä niiden kuuluikin jäädä kutkuttamaan takaraivoon, Haudasta lomalla sisältää yksitoista toinen toistaan hienompia novelleja. Jokaisessa on ainesta kokonaiseksi romaaniksi. Teemana novelleissa on tuikitavallisten ihmisten kohtalot, on ryöstöä, hautajaisia, kiellettyjen aineiden viljelyä jne.

Tapani Bagge on suomalaisen rikoskirjallisuuden tunnettu pieni jättiläinen, jonka teoksia soisi vietäväksi ympäri maailmaa. Olen monesta kirjoittanut blogiteksteissani arvosteltuani pohjoismaalasia dekkareita, että miksi Suomesta ei tule kansainvälisen tason kirjoja tai tulee mutta niitä ei osata viedä maailmalle. Mitä jos joku sijoittaisi Tapani Baggen tuotantoon rahaa ja näytettäisiin kaikille muille, että täältä pesee. Tapani Baggella on tarpeeksi paljon munaa kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, ja useimmiten se on laadukasta tekstiä ei mitään räkää.

Rikosnovellikokoelma on täynnä laadukkaita novelleja, mutta yhdeksi helmeksi nousee kirjan nimeksikin valittu Haudasta lomalla.

Mitä me lukijat jäämme kaipaaman? Vastaus on yksinkertainen, sitä kirjaa numeroa satakaksi.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...