Siirry pääsisältöön

Marco Vichi - Komisario Bordelli


Marco Vichi
Komisario Bordelli
Aviador kustannus, 2016

Komisario Bordelli johdattaa lukijat 1960-luvun Firenzeen, kulttuurihistoriallisten monumenttien keskelle. Kauneuden keskellä sattuu kauheuksia, joita tämä Marco Vichin luoma lämpimän hersyvä ja tinkimättömän oikeudentuntoinen, komisario Maigretiin ja yksityisetsivä Marloween verrattu hahmo kirja kirjalta ratkoo.
Sarjan ensimmäisessä suomeksi ilmestyvässä kirjassa komisario Bordelli viettää kesää loma-ajaksi tyhjenneessä kaupungissa. Viranhoito on pitkästyttävää, kunnes hän saa keskellä yötä puhelun. Saman tien hän päätyy ratkomaan vanhassa barokkihuvilassa sattunutta murhaa. Yksi epäillyistä on kuolleen vanhan rouvan veli Dante…

Mahtava dekkarikesä jatkuu! Tällä kertaa aivan uuden tulokkaan kanssa, tai ainakin suomalaiseen dekkarimaailmaan uuden tulokkaan. Marco Vichi on vuonna 1957 Firenzessä syntynyt kirjailija, joka kotimaassaan on erittäin tunnettu Komisario Bordelli sarjastaan. Italiassa sarjaan on ilmestynyt jo kahdeksan osaa, joista uusin 2015. Sarja alkoi Italissa ilmestyä 2004.
Kirjaa lukiessa tulee erittäin nostalginen olo, tämä kirja ei ole mikään raakuudella höystetty tappokirja vaan erittäin pehmeillä otteilla kirjoitettu, laadukas, viihdyttävä ja kekseliäs dekkari, jonka parissa saa kulumaan ylättävän nopeasti aikaa, jopa niin nopeasti että huomaa kirjan jo loppuneen.
Kirja on erittäin mahtava kirja juuri sellaisille lukijoille, jotka haluavat arvoituksen kestävän viimeisille sivuille asti. Marco Vichi on onnistunut punomaan juonen niin että rouvan kuolintapaa, on vaikea arvata miten kaikki on tapahtunut mutta lopulta kaikki loksahtavat paikoilleen ja Komisario Bordellille selviää tekotapa.
Italialaiset dekkarit ovat itselleni olleet harvinaisuus lukupinossa, mutta Vichin innoittamana aion etsiä niitä lisää käteen. Komisario Bordelli etenee kuin italialaisen puhe, hyvin lennokkaasti mutta kaikki on tehty kuitenkin harkitusti ja kaikelle on lopulta selitys. Olen aiemmissa postauksissa laittanut villejä veikkaksia Johtolankapalkinnon saajista ja jos pitää valita parasta ulkomaista dekkaria, niin Marco Vichi hypähtää kevyesti kärkeen, ja omassa skaalassani se myös pysynee siellä ellei takavasemmalta tule joku todellinen yllättäjä. Monet ulkolaiset dekkarit, erityisesti pohjoismaalaiset ovat keskittyneet jostain kummasta syystä viime aikoina raakoihin juoniin ja yleensä niissä on uhrina ollut lapsi. Niiden raakojen kirjojen vastapainoksi kannattaa ottaa ehdottomasti Komisario Bordelli ja tyhjätä pää raakuuksilta ja lukea hyvää, laadukasta dekkaria.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Seppo Jokinen - Kuolevaksi julistettu

Seppo Jokinen Kuolevaksi julistettu Crime Time, 2015 20. Koskis kirja tykittää varmalla otteella "Mies juoksee henkensä hädässä läpi Tampereen keskustan. Silti hän ei suostu paljastamaan poliisille vainoajansa nimeä. Kohta mies joutuu tahallisen päälleajon uhriksi, mutta pakenee paikalta pahasti loukkaantuneena. Se saa komisario Koskisen ymmälleen. Miksi mies vaikenee, vaikka tietää olevansa kuolemanvaarassa? Samaan aikaan Tampereen poliisia työllistää ravintolassa naisia vaaniva mies, jonka saaliiksi joutuneet uhrit heräävät seuraavana aamuna oudoista paikoista eri puolilta kaupunkia. He eivät ole kuitenkaan joutuneet ruumiillisen väkivallan kohteeksi, ja se herättää poliisissa pelon, onko muutaman vuoden piilossa pysynyt pihkahiippari palannut kuvioihin. Eikä Sakari Koskisen työtaakkaa helpota yhtään läheisen työtoverin kadonneen tyttären yhä epätoivoisemmiksi käyneet etsinnät." Seppo Jokinen on kirjoittanut jälleen yhden vuoden mielenkiintoisimmista ...