Hannu Nyberg
Hurmiosta turmioon
Into-kustannus, 2015
"Samettiääninen Olavi Virta on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimmista laulajista, jota arvostetaan niin tango- kuin rockpiireissäkin. ”Täysikuu”, ”Eva”, ”Poika varjoisalta kujalta” ja ”Hopeinen kuu” ovat tuttuja kaikille, mutta mikä mies Ola oikeasti oli?
Olavi Virta hurmiosta turmioon sisältää myös kaiken sen kiinnostavan tiedon miehen elämästä, jota ei ole aiemmin kerrottu ääneen. Huipulla ollessaan Ola eli supertähden elämää. Hän ajeli amerikanraudoilla, lensi kukasta kukkaan ja ryyppäsi reippaasti. Virta oli toisaalta ahkera harjoittelija ja bisnesmies, joka toisaalta hoiti talouttaan ja elämäänsä löperösti. Olan ohella värikkäissä tarinoissa mukana vilisee aikansa julkkiksia, kuten Tapio Rautavaara, Siiri Angerkoski, Pirkko Mannola, Toivo Kärki ja tietenkin Virran kruununperijät Reijo Taipale ja Eino Grön.
Ilomantsin skandaali vuonna 1959 taittoi Virran uran laskuun, kiiltokuvapojan gloria mureni. Viina sai laulajan elämässä entistä enemmän valtaa. Virta julkaisi vielä muutaman suositun kappaleen, mutta poltti itsensä loppuun ja vietti viimeiset vuotensa köyhänä ja pilkattuna. Mitä Ilomantsissa oikeastaan tapahtui, ja oliko lehtikohussa kysymys yhden toimittajan ajojahdista vai pilasiko Virta itse uransa?
Tässä kirjassa Hannu Nyberg oikaisee useita Virtaa koskevia tarinoita ja uskomuksia. Hän tarttuu aiheeseensa reippaalla otteella, sortumatta turhaan hienosteluun.
Kirjassa on täydellinen Virta-diskografia."
Tässä kirjassa Hannu Nyberg oikaisee useita Virtaa koskevia tarinoita ja uskomuksia. Hän tarttuu aiheeseensa reippaalla otteella, sortumatta turhaan hienosteluun.
Kirjassa on täydellinen Virta-diskografia."
Olavi Virran syntymästä tuli tänä vuonna tasan sata vuotta ja sen kunniaksi on julkaistu aivan mahtava kirja Olavi Virran elämästä. Kun aloitin lukemaan kirjaa, tietämättä mikä tämän kirjan tarkoitus oli tuli mieleeni että eihän kirjan kirjoittaja voi kirjoittaa Olavi Virrasta noin. Sitten luin takakannesta kirjan tarkoituksen: Kirja oikaisee useita Virtaa koskevia tarinoita ja uskomuksia. Tämän lauseen jälkeen kirjaa piti ahmia ja ahmia eteenpäin. Kirja tarjoaa erittäin mielenkiintoisen katsannon ja väitteiden korjaukset joita mestarista on olemassa.
Ennen kirjan lukemista olin kuullut tarinoita Olavi Virrasta, ja nyt kirjasta sain lukea miten tarinat oikeasti menivät. Vaikka tämä kirja saattaa joidenkin mielestä jossain määrin himmentää Olavi Virran legendaa niin minulle hän kuitenkin edelleen se ainoa oikea tangokuningas. Kirjan myötä Virran monivaiheinen elämä saa lisää legendan aiheita. Virta oli hyvä sepittämään itseään koskevia uutisia positiviseen sävyyn vaikka taustalla saattoi olla paljon negatiivista.
Kirja oli erittäin positiivinen yllätys, tosin sen ainoa miinus puoli on erittäin tummat kuvat. Oletaisin, että nykytekniikalla saataisiin näistäkin kuvista paremmat, jopa itselläni on käytössä ohjelma jolla vanhoista kuvista saa paremman näköisiä. Muuten kirja on täysosuma ja toivottavasti löytää monen olavivirran ajan ihmisen hyllyyn kuin myös uusi sukupolvi löytäisi kirjan. Toista samanlaista mestaris tuskin Suomenmaahan enää tulee kuin oli Olavi Virta, yrittäjiä on paljon mutta yrittämiseksi ne ovat jääneet.
Kirja on täynnä mieleenpainuvia tarinoita, paljon oikaistuja väittämiä legendan elämästä ja ennenkaikkea Olavi Virta faneille täydellinen diskografia. Kirjan kirjoittaja on muuten itse Olavi Virta keräilijä ja näin ollen tarinat joita hän kirjaan on kirjoittanut täytyy pitää paikkansa, koska taustatietoa kirjailija Nybergillä on pakko olla paljon jotta hän tällaisen urakan on saanut tehtyä.
Kommentit
Lähetä kommentti