Siirry pääsisältöön

Caitlin Moran - Näin minusta tuli tyttö


Caitlin Moran
Näin minusta tuli tyttö
Schildts & Söderströms, 2015

"Olen Johanna Morrigan. Olen neljätoista. Päätin juuri, että minun pitää tappaa itseni. Ei sillä, että haluaisin oikeasti kuolla! Juttu vain on niin, että minun pitää listiä Johanna ja rakentaa palikoista uusi tyttö."
 
Ollaan vuodessa 1990. Johanna Morrigan, neljäntoista vanha, on nolannut itsensä paikallis-tv:ssä, eikä Johannana olemisessa ole enää juurikaan järkeä. Hän luo itsensä uudelleen, ja syntyy Dolly Wilde – sanavalmis goottisankari ja kokopäiväinen femme fatale, joka ei sylje lasiin. Hänen missionaan on pelastaa boheemiperheensä vähävaraisuudelta tulemalla kirjailijaksi – ihan niin kuin Pikkunaisten Jo ja Brontën sisaret! – mutta kuolematta nuorena.
Kuusitoistavuotiaana hän jo polttaa, juopuu ja tekee töitä musiikkilehdessä. Hän kirjoittaa tuhmia kirjeitä rokkitähdille, harrastaa kaikenlaista seksiä kaikenlaisten miesten kanssa ja raatelee bändit riekaleiksi lyhyissä arvioissaan.
Mutta entä kun Johanna ymmärtää, että Dolly onkin merkittävällä tavalla puutteellinen? Ovatko levyhylly, julisteseinä ja kirjapää riittäviä meriittejä tytöksi tulemisessa?
Näin minusta tuli tyttö on hauska, tarkka ja sydämen särkevä kasvutarina kirjoista, angstista, musiikista, maailman parantamisesta, maskarasta ja halusta suudella – sekä kekseliäisyydestä ja itsensä löytämisestä sen kaikessa kipeydessä ja kauneudessa. Kerrottuna tavalla, jonka vain Caitlin Moran hallitsee.


Caitlin Moran oli minulle ennen tätä kirjaa tuntematon kirjailija, mutta luettuani tämän aion lukea hänen teoksiaan jatkossakin. Moranin teksti on tarkan pistävää ja hänen hahmonsa Johanna jopa uskomattoman rohkea. Voiko tällaista henkilöä oikeassa elämäsä olla vai voiko tämä olla kirjalijan oma haavekuva, uudesta minästä. 

Johannasta kasvaa Johannan omasta tahdosta villi Dolly Wilde, jolla ei tunnu olevan mitään estoja. Hän menee elämässä eteenpäin, välillä liian lujaakin. Teksti on ajoittain roskia, mutta se sopii hyvin päähenkilön uuteen minään. Tosin jossain vaiheessa alkoi tulemaan sellainen tunne, että onko tästä yritetty tehdä liian ronski.

Näin minusta tuli tyttö on sopiva kirja ihan kaikille, myös miehille. Ehk miesten kannattaakin lukea tämä kirja jotta osaa päästä sopivasti nuoren naisen päänsisälle ja tutkiskella mitä siellä oikeasti liikkuu. Kirjan luettuani voin sanoa että tämän Johannan/Dollyn päänsisällä ei aina liikkunut mitään, niin vapautuneesti hän elää elämäänsä. Jossain vaiheessa Dolly kuitenkin huomaa, että onko hän tehnyt uudesta minästään liian kreisin ja olisiko aika palata hieman taaksepäin ja rauhoittua.

Kirjassa vilisee kymmenittäin bändejä, tulihan päähenkilöstä musiikkitoimittaja ja eräänlainen naispuolinen rokkikukko. Kirja on hauskaa luettavaa. Kirjailija osaa tarkasti tyylin jolla hän suoltaa tarinaa eteenpäin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pekka Ruissalo - J. Karjalaisesta: Vuosi vuodelta

Pekka Ruissalo J. Karjalaisesta : Vuosi vuodelta Readme, 2026 J. Karjalainen kuuluu niihin suomalaisiin artisteihin, joiden kohdalla pelkkä hittien luetteleminen ei oikein riitä kertomaan, mistä hänen merkityksessään on kyse. Hänen laulunsa ovat kulkeneet suomalaisten mukana vuosikymmenestä toiseen, mutta mies laulujen takana on onnistunut säilyttämään ympärillään myös tietyn salaperäisyyden. Pekka Ruissalon J. Karjalaisesta – Vuosi vuodelta lähestyy pitkää uraa nimensä mukaisesti kronologisesti. Ratkaisu on toimiva. Lukija pääsee seuraamaan, kuinka nuoresta bluesista, folkista ja kantrista kiinnostuneesta miehestä kasvaa yksi suomalaisen populaarimusiikin tunnetuimmista lauluntekijöistä. Tähän alkuun heti pitää mainita, että tämä kirja ei ole elämäkerta kirja ja kuten kirjassakin todetaan tämän kirjan tekoon J. Karjalainen ei ole itse ollut vaikuttamassa. Kun ura pilkotaan vuosiin ja vaiheisiin, tutut laulut ja levyt asettuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jälkikäteen katsottuna vuo...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Reijo Mäki - Maitolasimies

  Reijo Mäki Maitolasimies Otava, 2024 Maitolasimies on Reijo Mäen 35. Jussi Vares dekkari. Ensimmäinen, Moukanpeli, ilmestyi vuonna 1986, eli kohta juhlitaan jo Vares sarjan pyöreitä vuosia. Viime aikojen Jussi Vares dekkarit ovat olleet hyvin ennalta arvattavia lähinnä huonolla huumorilla höystettyjä tekeleitä. Onhan kirjoittajalla tietenkin oma huumorinsa, jota hän viljelee kirjasta kirjaan. Yksi häiritsevä asia tässä dekkarissa oli mm. se, että hän taivutti Pekko etunimen Pekkon. Oliko se tarkoituksellista vai ei, mutta oletin tämän olevan vain yksi virheellinen taivutus, mutta tätä samaa muotoa käytettiin jatkuvasti. Reijo Mäen uusimmat dekkarit ovat jo nimetty myös huumorimielessä kuten tämä Maitolasimies, tai esim aikaisempina vuosina ilmestyneet Köyhä Ritari, Soopeli, Hot Dog tai Kakolan kalpea. Toinen tunnistettava asia näissä on hyvin huumoripitoiset hahmojen nimet ja useimmiten näitä löytyy naishahmoilta joiden kanssa Jussi Vareksella tuntuu olevan aina vipinää ja ylläty...