Siirry pääsisältöön

Uketsu - Oudot kuvat

 


Uketsu
Oudot kuvat
Gummerus, 2026


Uketsu on joku. Hän esiintyy vain verkossa ja silloinkin valkoiseen naamioon sonnustautuneena sekä käyttää äänenmuunninta. Hän ei halua tuoda henkilökohtaista itseensä esiin. Kukaan ei tiedä kuka hän on mutta kaikesta näistä ja kirjan tekstistä voisi tehdä eräänlaisia päätelmiä. Kyseessä saattaa olla tunnettu japanilainen henkilö, hän on todennäköisesti ammatiltaan psykologi tai vastaava, koska kirjan sisältö on täynnä tarinoita, jotka sisältävät kuvia joiden tulkintojen kautta tarina etenee.

Lukijalle annetaan jokaisessa tarinassa eteen kuvia, jotka alkuun näyttävät ihan tavallisilta kuvilta, mutta tarinan edetessä Uketsu antaa lukijalle suurennoksia kuvien tietyistä kohdista, ja niistä voi päätellä että ensin tavalliselta kuvalta näyttävä kuva ei olekkaan ihan tavallinen. Siinä saattaa esiintyä suttua, jonka näkee vasta suurennettuna tarkemmin ja siitä tarinassakin tehdään johtopäätöksiä millainen kuvan piirtäjä on ollut ja mitä hänen päässään on liikkunut.

Oudot kuvat koostuu neljästä lyhyestä tarinasta, ja ennen näitä tarinoita on lyhyt johdanto joka lopulta on tarinan koko ydin. Kaikki tarinat on mielenkiintoisia ja täynnä arvoituksellisuutta, mutta lopulta ne luovat hyvin yllätyksellisen kokonaisuuden. Uketsu on jännällä tavalla kietonut lyhyet tarinat, niiden henkilöt ja kuvaukset yhteen ja tehnyt erilaisen kirjan. Ei ihme, että tätä kirjaa on ylistetty ja se on levinnyt ympäri maailmaa.

Odotan innolla seuraavaa suomennosta Uketsun kirjoista, koska uskon, että tämä Oudot kuvat on vasta alkua seuraaville mielenkiintoisille tarinoille. Uketsu oli itselleni ennestään ei tuttu, mutta aion ottaa hänen videonsa seurantaa ja katsoa mitä mielenkiintoista hän niissä tarjoaa.

Uketsun Oudot kuvat on hyvää jatkoa tällä hetkellä IN -juttuna oleville "ratkaisu" -kirjoille, joissa lukija pääsee myös mukaan ratkaisemaan juttua ja voi tehdä johtopäätöksiä olikohan hän oikeassa ja mielenkiinnolla seurata mitä kirjailija onkaan tarinan juonen punonut ja päätynyt ratkaisuun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...