Siirry pääsisältöön

Sofie Sarenbrant - Seuraaja

 


Sofie Sarenbrant
Seuraaja
WSOY, 2025

Seuraaja on ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin kirjoittaman Emma Sköld -sarjan kahdestoista osa. Tutustuin Sarenbrantin tuotantoon vasta reilu vuosi sitten ja nyt on tullut luettua lähes kaikki Sköld -sarjan osat. Sarenbrant on kirjoittanut myös Carina Bergfeldtin kanssa Frida Von Engen -sarjaa, johon en ole vielä tutustunut mutta vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta sarjalta sekin, että se tulee olemaan seuraava tutustuminen tähän laadukkaasti kirjoittavaan dekkaristiin.

Seuraaja on tähänastisista Sköld -sarjan kirjoista intensiivisin. Se tuo esille Sarenbrantin kyvyn tuoda lukijan eteen tarinan ja sen juonen, jota pitkin tarina kulkee eteenpäin laadukkaasti. Tarinan perusjuoni on hyvin yksinkertainen ja selkeä, miksi kadonneen naisen aviomies odotti kolme päivää, ennenkuin ilmoitti vaimonsa kadonneeksi. Myös päähenkilö Emman sisko sotkeutuu juttuun mukaan, vaikka on vielä valmistumassa ja saakin huomata, että on lykkäämässä nenäänsä aivan väärään paikkaan.

Odotan innolla mihin kaikkeen tämä sarja vielä pääseekään, ja ei olisi ihme jos tästä vielä lähiaikoina tuotettaisiin taas yksi laadukas ruotsalainen rikossarja lisää. Tällä hetkellä Ruotsi pukkaa maailmalle todella kiivaalla tahdilla laadukkaita naisdekkaristeja, joiden kirjat menestyvät ympäri maailmaa sekä niistä tehdään erilaisia TV- ja elokuvasovituksia.

Niin ja pitääkö nämä lukea järjestyksessä? No, suositeltavaa olisi, ja pitää ottaa huomioon, että myös tätä sarjaa on suomennettu järjestyksessä joka ei ole se miten ne on alkuperäisellä kielellä ilmestynyt, eli tarkkana kun näitä luet. 

1. Lepää rauhassa
2. Kuoleman kintereillä
3. Avoimet ovet
4. Osasto 73.
5. Kerjäläinen
6. Syntipukki
7. Häpeänurkka
8. Valheenpunoja
9. Suojelusenkeli
10. Sielunkumppani
11. Parasiitti
12. Seuraaja
     


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...