Siirry pääsisältöön

Sami Lotila - Suomalaiset lavatähdet

 


Sami Lotila
Suomalaiset lavatähdet
Readme, 2025

Suomalaiset lavatähdet kirjassa kuudessa eri teemaisessa osassa tunnetut suomalaiset lavatähdet kuten Jukka Kuoppamäki, Joel Hallikainen, Charles Plogman ja Kari Vepsä kertovat kokemuksiaa ja sattumuksia mitä kaikkea voi tapahtua keikkamatkalla ympäri Suomea. Kirjassa oman äänensä suomalaisesta lavakulttuurista antaa myös legendaarinen tanssijärjestäjä Jouko "Jokkeri" Elevaara sekä kuullaan myös managerin ja toimittajan ajatuksia.

Kirja on kokoelma tarinoita, joissa esiin tulee laulajan työn raadollisuus, mitä kaikkea se vaatii ja miten vähän se kuitenkin saattaa antaa muusikolle takaisin. Ajetaan tuhansia kilometrejä viikossa, lauletaan ja ajetaan seuraavaan paikkaan. Ollaan hotellihuoneessa ja odotetaan omaa vuoroaan. Ja koska tänä vuonna on suuresti juhlitti Katri Helenaa on hän saanut kirjaan oman osionsa jossa kollegat muistelevat hänen uraansa.

Komiat -yhtyeen ansiosta tanssilavakulttuuri on kokenut suurta nousua parin vuoden ajan, mutta riittääkö yksi bändi nostamaan tanssit kukoistukseen niin, että se elättää laulajat ja tanssilavat. Uusia lavoja ei juurikaan nouse ja vanhat, legendaariset lavat sulkevat oviaan. Ehkä tämä kirja antaa jollekin kipinän mennä aistimaan mitä on suomalainen tanssilavakulttuuri, mitä siellä voi kokea ja miten erilaista on kuunnella musiikkia oikean tanssiorkesterin soittaessa livenä kuin kuunnella cd:ltä, ja onneksi nyt jo LP -levyjen myynti on nousussa, ehkä myös tanssikulttuuri tulee siellä perässä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...