Siirry pääsisältöön

Tuomas Kyrö - Aleksi Suomesta

 


Tuomas Kyrö
Aleksi Suomesta
WSOY, 2023

Tuomas Kyrö on tehnyt mielenkiintoisen elämäkerrallisen kirjan Ukrainaan taistelemaan lähteneestä suomalaisesta Aleksista. Jo pikkupoikana Aleksi halusi olla supersankari, joka pelastaa kaikki hätään joutuneet. Kun Aleksista tuli täysi-ikäinen hän liittyi Ranskan muukalaislegioonaan, sen hän teki salaa. Aleksi kävi läpi kovat harjoitukset, kesti ne eikä antanut periksi vaan hänestä tuli pidetty joukkuetoveri joka ei todellakaan antanut missään periksi.

Aleksi taisteli Afganistanissa ja ilmoittautui sen jälkeen Sodankylän varuskuntaan alokkaaksi. Kun koitti helmikuu ja vuosi 2022 kaikki maailmailla muuttui. Aleksi oli kulkenut pitkän tien suomalaisen asepalveluksen jälkeen vielä Afrikkaan ja sitten hänen sisäinen kutsumus tuli esiin. Aleksi lähti taistelemaan Ukrainaan Venäjän hyökättyä raukkamaisesti yli rajojen.

Suomessa samaan aikaa suomalainen kirjailija Tuomas Kyrö, joka tunnetaan parhaiten Mielensäpahoittaja kirjoista oli myös asian suhteen hukassa. Periaatteessa voi sanoa, että Kyrö mielensäpahoitti ja mietti mitä hän voisi tehdä tämän asian eteen. Hän ei halunnut/osannut sotia mutta kirjoittaa hän osasi. Hän sai vinkin miehestä joka on nimeltään Aleksi ja Suomesta. Kyrön oli matkutettava sotaa käyvään valtioon ja sen pääkaupunkiin Kiovaan. Siellä hän tapasi Aleksi, jonka ehdoilla alettiin työstämään Aleksin tarinaa.
Kirjailija Kyrön oli vaikea saada luottamus sotilas Aleksiin. Kaikki tehtiin hänen ehdoillaan. Tuli takapakkia mutta välillä mentiin harppauksin eteenpäin. Aleksi on ammattisotilas, joka painii omien demoniensa kanssa ja tarvitsi myös siihen puoleen kipeästi apua sen sai myös kirjailija Kyrö huomata.

Hengästyttävä matka kirjailijan ja sotilaan kanssa on puristettu kansiin ja saatu luettavaksi mielenkiintoinen mutta vaarallinen kuvaus tämän Aleksin maailmasta jollaisena hän sen näkee ja kokee juuri nyt kun yhden valtion itsehallinta on uhattuna.

Kyrö taitaa huumorikerronnan mutta Aleksi Suomesta kirjassa hän näyttää myös sen toisen puolen. Kyrö kirjoittaa eläväisesti ja todentuntuisesti tarinan, joita lukijat juuri nyt haluavat lukea.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...