Siirry pääsisältöön

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittajan rakkaustarina

 


Tuomas Kyrö
Mielensäpahoittajan rakkaustarina
WSOY, 2022


Mielensäpahoittajan rakkaustarina alkaa ikävissä tunnelmissa. Mielensäpahoittajan rakas emäntä  kuolee ja se ajaa miehen murheelliseen olotilaan. Ja kun hänelle itselleen tapahtuu myös jotain, joka kaataa miehen pitkäksi aikaan sairaalaan voidaan olettaa, että alkaa tarina olemaan loppu. Mutta mitä vielä. Mielensäpahoittaja kohtaa yllättäen sellaisen tunteen, jota ei ole tullut vastaan sitten kun hän emännän tapasi. Mielensäpahoittaja löytää "uuden" emännän, jonka seurassa hän viihtyy ja jonka hän haluaa tutustuttaa myös lapsiinsa.

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja -hahmo on siitä poikkeava hahmo suomalaisessa kirjallisuudessa, että hänelle ei ole luotu montaakaan repliikkiä tarinoihin vaan tarinaa kuljetetaan eteenpäin lähinnä hänen mietteiden ja ajatusten avulla. Myös hahmo ikääntyy ja perhesuhteet muuttuvat kun taas monissa pitkissä kirjasarjoissa päähenkilö pysyy aina samana terhakkaana henkilönä. Kun on lukenut näitä Kyrön mielensäpahoittaja -kirjoja sarjan alusta saakka väkisinkin mieleen tulee, että tämä kirjasarja tulee loppumaan aikoinaan siihen, että tämä päähenkilö tulee menehtymään kuten päättyy sitten myös kirjasarja. Mutta montako kirjaa vielä tulee eteen tämän miehen tarinoita, se on arvoitus. Mielensäpahoittaja ikääntyy, hänen terveydentilansa muuttuu mutta oletan että tarinat muutuvat entistä paremmiksi.

Mielensäpahoittajan ympärille on luotu lukuisia kirjoja, jotka tuovat esiin hänen taitojaan ja ohjeitaan niin keittiössä kuin metsätoissä. Mutta myös tämä miehen päätarina elää ja se vahvistuu kokoajan mitä pidemmälle hänen elämässään pääsemme.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...