Siirry pääsisältöön

Riina Peltonen - Noitia, kalloja, vedenhenkiä

 


Riina Peltonen

Noitia, kalloja, vedenhenkiä

Haamu Kustannus, 2021


Vaasalainen pienkustantamo Haamu on julkaissut jälleen sykähdyttävän, erilaisen, matkaoppaan meille kaikille, jotka ovat kiinnostuneet noidista, hengistä, mytologiasta, kummituksista ja selittämättömistä asioista. Tämä kirja on myös hyvin opettavainen opas niille, jotka ovat kuulleet esimerkiksi puhuttavan Leväluhdasta tai Töysän Tohnista.


Kirja esittelee kymmenen kohdetta, joista suurin osa sijoittuu melko lähelle meren rannikkoa, mutta hypätään kirjansivuilla myös käymään Töysässä sekä Alajärvellä. Myyttiset matkat johdattavat lukijan alkulähteille, ja kertovat tarinan joka on kulkenut ehkä sukupolvilta toisille. Tarinat ovat jääneet elämään, mutta jokin on alunperin luonut niille pohjan. Kun luet kirjaa, voit kuvitella itsesi paikkoihin ja jos tämän vuoden lomat on jo pidetty niin ota ensivuodelle reippaasti aikaa ja lähde kiertelemään Pohjanmaan maagisia paikkoja, saatat jopa yllättyä että niitä tutkiessa voit kohdata itse jotain odottamatonta, jotain sellaista josta voit kertoa tarinaa itse.


Riina peltosen kirjoittama Maaginen matkaopas Pohjanmaalle on hyvä täydennys Haamu Kustannuksen aiemmin julkaistuille matkaoppaille, jotka johdattavat meidät mm. hotellien henkien pariin sekä tutustumaan mm. Rauman ja Tampereen haamuihin.

Ota hieman erilainen matkaopas haltuusi ja tutustu mitä kaikkea muuta Suomi tarjoaa kuin torikahviloita ja hiekkaisia uimarantoja, nimittäin jossain aivan lähelläsi saattaa olla juuri se mielenkiintoinen tarina, jolla on oma historiansa ja kun astut mukaan tutkimaan, voit todellakin yllättyä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru