Siirry pääsisältöön

Aaron Blabey - Hurja jengi: Kotkottajat pulassa


Aaron Blabey
Hurja jengi : Kotkottajat pulassa
Into kustannus, 2020


Aaron Blabeyn luoman Hurja jengi -kirjasarjan toinen osa on ilmestynyt Suomeksi. Ensimmäisen osan lopussa kerrottiinkin jo mitä on tulossa. 10 000 kanaa pitää pelastaa häkkikanalasta, mutta edessä on esteitä mm. tiivis sädeverkosto mutta ehkä se pahin este on kuitenkin Hurjan jengin omissa joukoissa mutta kuka se on. Ja jälleen erään ryhmän jäsenen loistavista naamiaisasuje käytöstä on hyötyä. Ja lopuksi kun he vielä vapauttavat kanalan kupeessa asuvan kiltiltä vaikuttavan marsun nimeltään Marmelasi sinetöityy tämä reissu kohti uusia seikkailuja, joka jatkuu osassa kolme.

Blabeyn lyhyet tekstit ja mustavalkoinen kuvitus tekevät tästä kirjasarjasta yhden vuosituhannen parhaimmista nuorille suunnatuista kirjoista. Erityisesti nämä ovat sopivia juurikin sellaisille lapsille, joita kiinnostaa lukeminen ja sarjakuvat mutta ovat hieman laiskoja lukemaan. Nämä ovat lyhyitä, ne ovat vauhdikkaita, niissä viljellään sopivasti huumori, myös sitä ns. pieruhuumoria joten uskon että tämä kirjasarja on varsin mainio jokaiselle ei innokkaalle lukijalle.

Vaikka periaatteessa tarina jatkuu kirjasta kirjaan niin nämä voi huoletta lukea omina tarinoina koska jokainen kirja on itsenäinen mutta jatkuvuutta tulee kirjan lopussa, ainakin tämän nyt kerrotun tarinan kohdalla jota kirjan lopussa mainostetaan.

Ja mikä onni, näitä on ilmestynyt englanniksi jo 12 kappaletta, joten vielä on paljon iloa lukijoille ja toivottavasti näitä julkaistaan useampi vuodessa :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...