Siirry pääsisältöön

Stephen King - Laitos


Stephen King
Laitos
Tammi, 2020


Stephen King on kirjoittanut järkyttävän paljon kirjoja ja vuonna 2017 mennessä hänen kirjojaan oli myyty 350 miljoonaa kappaletta. Hän aloitti kirjailijan uransa vuonna 1974 teoksella Carrie. Lopullinen läpimurto tapahtui kolme vuotta myöhemmin teoksella Hohto. Hänen teoksistaan on tehty lukuisia TV-sarjoja ja yli sata elokuvaa. Kirjoja on ilmestynyt lähemmäksi sata ja suomentamattomia Kingin kirjoja on vielä lukuisia eri vuosilta, jotka varmaan jossain välissä kaikki käännetään.

Laitos edustaa Kingin uusinta tuotantoa, se on ilmestynyt Amerikassa 2019. Kuten monessa muussakin kirjassa pääosissa on tuikitavalliset ihmiset, joilla sattuu jotain tai he kokevat jotain hyvin hämmentävää tai joutuvat mukaan johonkin äärimmäisen pelottavaan tilanteeseen. Laitos tarjoaa juuri tätä kaikkea. Laitoksessa liikutaan pitkin Amerikkaa, ei pysytä ainostaan Laitoksen seinien sisäpuolella vaan King tuo esille maantiedettä, nykykulttuuria, aivan kaikkea mitä tarinan hyvä eteenpäin vieminen sallii ja vaatii.

Laitos ei jätä mitään arvailujen varaan vaan King on onnistunut luomaan puhtaan ja eheän juonen joka kulkee koko tarinan läpi. Lukija saa juuri sen tiedon mitä hän odottaa saavansa, ja ehkä voisi toivoa kirjalle jopa jatkoa mutta kun kirjan on lukenut niin saattaa olla varma, että jatkoa ei ole tarinalle tulossa mutta elokuva tai TV-sarjan myötä tätä tarinaa voidaan jalostaa vaikka kuinka paljon ja voin jopa uskoa, että tästä jotain television puolelle myös tulee.

En ole mikään suuri King fani vaan luen hänen teoksiaan sieltä täältä. Hänen kirjoistaan tehdyt elokuvat ja Tv-sarjat ovat useimmiten korvanneet lukemisen vaikka kirjoista saa paljon enemmän irti kuin televisosta nähdystä ohjelmasta.

Seuraavaa Kingiä odotellessa ja se taitaakin olla 2018 ilmestynyt Keveys, joka ilmesty toukokuussa 2020.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru

Markus Hyötyläinen - Mielenvikaisen muistelmat (osat 1-3)

  Markus Hyötyläinen Mielenvikaisen muistelmat (osat 1-3) mielenvikainen, 2020 Pidin Juha Vuorista hyvin mielenvikaisena kirjailijana, kun tutustuin hänen teoksiin ensimmäisen kerran mutta nyt voin myöntää, että nimensä mukaisesti Mielenvikaisen muistelmat kirjoittanut Markus Hyötyläinen on ehdottomasti Suomen "mielenvikaisin" kirjailija, ja sanon tämän ihan positiivisella mielellä.  Pelkästään kun lukee tämän trilogian, jota myös nimellä kolmiolääke kutsutaan, takakansi esittelyt teoksesta törmää seuraaviin mainos sanoihin ja lauseisiin: Seksiä ja väkivaltaa, rakkautta, suojaamatonta seksiä, runsaasti päihteitä,  perkelettä ja ysäriseksiä. Samoin kerrotaan mitä kirjat eivät tule sisältämään mm: Selviä päiviä, moraalia, jarruja ja ehkäisyä. Kirjailija Hyötyläinen on kirjoittanut hyvin onnistuneesti kuvaukset kirjasta mitä siellä on ja mitä ei. Mihin kategoriaan nämä kirjat voisi luokitella? hmm...en osaa sanoa. Ainakin näiden avulla kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen, eli näm