Siirry pääsisältöön

Unto Viitamäki - Seppo Tammilehto -Poutapilven poika


Unto Viitamäki
Seppo Tammilehto -Poutapilven poika
Mediapinta, 2018


Poutapilven poika on kertomus muusikosta nimeltään Seppo Tammilehto. Tammilehto on pitkän linjan muusikko vaikka nimeltään hän voi olla suuremmalle yleisölle outo nimi. Mutta jo esimerkiksi lähdetään purkamaan Seppo Tammilehdon sukua sillä, että varmaan moni tuntee nimen Topi Sorsakoski, joka oikealta nimeltään on myös Tammilehto. Joskus oli myös suosittu tangoyhtye jota luotsasi Tammilehto, eli sukunimi on tuttu ja pitkän linjan muusikoiden sukua.

Seppo Tammilehto on menestynyt ja palkittu säveltäjä ja sanoittaja. Hän on tehnyt useille kotimaisille artisteille hittikappaleita, ja levyttänyt niitä myös itse. Hänet on useasti palkittu sävellyksistään.

Poutapilven poika on kertomus tämän monipuolisen muusikon elämästä. Kirja on lähinä lyhyt läpileikkaus kaikesta siitä mihin Seppo Tammilehto on sormensa pistänyt. Kirja on täynnä tarinoita, tarinoita sieltä täältä uran verrelta. Se on kertomuskokoelma hauskoista ja surullisista tapahtumista, se on täynnä elettyä elämää ja suuria vaiheita muusikon elämän varrelta.

Unto Viitamäki on koonnut ihan kelpo kirjan yhdestä suomi-iskelmän ja popin moniottelijan uran verrelta. Tietenkin kirjasta olisi voinut tehdä vieläkin ehyemmän kokonaisuuden, mutta tällainen lyhyiden tarinoiden/sattumusten kirja on ihan mukavaa luettavaa Seppo Tammilehdosta.

Ja niitä Seppo Tammilehdon hittejä ja omia suosikkeja,  joita tulee yhtäkkiä itselle mieleen ovat mm. Punainen kitara, Maailmantango, Kun sataa niin kastuu sekä Viileä käsi mutta lämmin sydän.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanna Velling - Kirjosieppo

Hanna Velling Kirjosieppo Bazar, 2018


Make tarjoaa Annalle heidän yhteisessä keittiössään tomaattikeittoa, ranskalaisia perunoita ja lauseen, joka muuttaa Annan koko elämän: ”Mä muutan tästä pois.”
Jäljelle jäävät Anna, taaperoikäinen lapsi, koira, vuokra-asunto, putkiremppa, hyvää tarkoittavat ystävät, työpaikka Sirkun kauneushoitolassa, yt-neuvottelut ja äiti, joka vaihtaa huulipunan sävyä vuodenaikojen mukaan. Ruhjoutunut sydän, eikä minkäänlaista varasuunnitelmaa. Silmänräpäyksessä Annan on kasvettava elämän moniottelijaksi, jonka on selätettävä tuhat vastustajaa sisäisistä demoneista besserwisserneuvojiin. Hanna Vellingin esikoisromaani Kirjosieppo ilmestyy kauppoihin 07.08.2018. Noin kahden kuukauden odotus on odottamisen arvoinen, voin luvata sen. Hanna Velling tuo uuden raikkaan tuulahduksen suomalaiseen kirjallisuuteen vaikka aihe ja teema jota hän käsittelee kirjassaan on monesti kirjoitettu. Vellingin tapa kertoa tämä hyvin traaginen kertomus siitä mitä käy kun tulee yhtäkk…

Marko Kilpi - Undertaker -Kuolemanenkeli

Marko Kilpi Undertaker - Kuolemanenkeli Crime Time, 2018

Marko Kilpi on tullut tunnetuksi TV:n leppoisana poliisina, mutta ennenkaikkea hän on tuttu raudankovana kirjailijana ja armottomana dekkaristina. Voin hyvin väittää, että Marko Kilpi on tällähetkellä yksi Suomen parhaimpia dekkarikirjailijoita. Hänen luoma Undertaker -sarjaa taasen voi pitää parhaimpana uutena kirjasarjana joka on aloitettu viime vuosina. Löyty tietenkin useita pitkänlinjan kirjailijoita, joiden jokaisessa dekkarissa päähenkilö on sama ja näin ollen muodostaa sarjan, esimerkiksi Mäen Vares, Jokisen Koskinen tai sitten Koskisen aloittama Murhan vuosi -sarja, jotka kaikki ovat laadukkaita sarjoja. Mutta jos puhutaan aivan tuoreista niin Marko Kilpi on onnistunut murtamaan erilaisuudellaan ja voisi jopa puhua että hieman kansainvälisillä otteilla kirjoitetun sarjan kanssa paikan dekkarikärkeen.
Kilven päähahmo Kivi on hautausurakoitsija, joka sinänsä on mielenkiintoinen uutuus dekkareissa. Ja hänen voiko jopa sano…

Seppo Jokinen - Lyödyn laki

Seppo Jokinen Lyödyn laki Crime Time, 2018


Lyödyn laki on jo 23. Seppo Jokisen dekkari. Maailmanlaajuisellakin mittakaavalla ajateltuna se on suuri määrä sarjaan, joka kertoo yhdestä ja samasta sankarista. Seppo Jokinen on myös palkittu kirjailija, joka on saanut neljä kertaa Tampereen kaupungin kirjalisuuspalkinnon, kerran Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon sekä toistaiseksi vain kerran Johtolanka palkinnon, vuonna 2002 vuoden parhaasta dekkarista.
Itsestäni tuli Seppo Jokisen dekkareiden fani luettuani 2001 vuonna ilmestyneen Hukan enkelit. Sen jälkeen vuosittain on ollut suuri odotus uudesta kirjasta. Jokinen kirjoittaa varmalla tyylillä jota kotimaisten dekkarien fani voi vain ihastella. Hän on luonut kirjoihinsa miljööt ja henkilöt jotka elävät kirja kirjalta omaa elämäänsä. He kasvavat ja heidän ympäristönsä muuttuu.
Lyödyn laki kuuluu Jokisen dekkareista TOP vitoseen. Sen hallitut juonen käänteet niin rikollisessa kuin päähenkilöiden yksityiselämässä luovat aidon…