Siirry pääsisältöön

Jarkko Sipilä - Syvälle haudattu


Jarkko Sipilä
Syvälle haudattu
CrimeTime, 2017

Syvälle haudattu on Jarkko Sipilän suositun Takamäki-sarjan seitsemästoista dekkari. Realistisen poliisiromaanin tarina nivoutuu kadonneen miehen tapauksen ympärille.
Murharyhmä on turhaan kolme viikkoa selvittänyt Joni Mannerhovin katoamista. Jäljet ovat päättyneet umpikujiin. Tutkinta saa uutta vauhtia, kun Alepan ryöstänyt pikkurikollinen kertoo Mannerhovista vihjeen omaa tuomiota alentaakseen.

Jarkko Sipilä kuuluu seitsemällätoista Takamäki -dekkarillaan, kuudella englanniksi käännetyllä Helsinki Homicide -dekkareillaan, kahdella saksaksi käännetyllä dekkarilla sekä kuudella muulla dekkarilla ehdottomasti yhdeksi suomalaisen dekkaritaivaan kirkkaimmista tähdistä. Omien teosten lisäksi hän on toiminut supersuositun Elämäni gangsterina kirjan toimittajana.

Sipilän vahva toimittajan työ ja poliisiasioiden tunteminen näkyy hänen dekkareissaan. Sipilä paneutuu dekkareissaan ajankohtaisiin aiheisiin, ja punoo niistä oman kehystarinan toisen tarinan rinnalle. Sipilä on kertonut, että hän haluaa tuoda kirjoissaan vahvasti esille juurikin poliistikuvausta, ei niinkään hahmojen yksityiselämän tonkimista. Tosiasiassa aika vähän hänen hahmojensa siviiliminää tunnetaan joten voisi olla mukava lukea myös toisenlaista Takamäki -tarinaa, jossa juurikin nämä siviilipuolen asiat olisivat esillä mutta menisikö se liialliseksi viihdekirjallisuudeksi. Kyllä. Sipilän vahvuus on juuri siinä, että hänen kirjoissaan ei liiemmin pusuja vaihdella, tai kuiskita toisen korviin kuinka paljon toista rakastaa tai istuta raskaan työpäivän jälkeen sohvalle oman rakkaan viereen ja otetaan kokovartalohieronta.

Takamäki #17 on tiivein, ehyin ja rakenteeltaan luettavin Sipilän dekkari. Viime vuosien Takamäki -dekkarit sopisivat vallan mainiosti "oppikirjaksi" niin aloittelevalle kuin myös kokeneelle dekkarikirjoittajalle. Sipilä kertoo lyhyissä kappaleissa olellisen, ei turhaa pölinää vaan juuri en mitä lukijan pitääkin tietää. Hän ei kerro mitä tapahtui yöllä kun työpäivä oli ohitse, vaan seuraava päivä jatkuu aamusta ja edetään loogisesti tutkimuksissa seuraavaan asiaan.

Jos jostain kummasta syystä et vielä ole luenut Sipilän Takamäki -dekkareita niin aloita hyvä mies tai nainen heti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanna Velling - Kirjosieppo

Hanna Velling Kirjosieppo Bazar, 2018


Make tarjoaa Annalle heidän yhteisessä keittiössään tomaattikeittoa, ranskalaisia perunoita ja lauseen, joka muuttaa Annan koko elämän: ”Mä muutan tästä pois.”
Jäljelle jäävät Anna, taaperoikäinen lapsi, koira, vuokra-asunto, putkiremppa, hyvää tarkoittavat ystävät, työpaikka Sirkun kauneushoitolassa, yt-neuvottelut ja äiti, joka vaihtaa huulipunan sävyä vuodenaikojen mukaan. Ruhjoutunut sydän, eikä minkäänlaista varasuunnitelmaa. Silmänräpäyksessä Annan on kasvettava elämän moniottelijaksi, jonka on selätettävä tuhat vastustajaa sisäisistä demoneista besserwisserneuvojiin. Hanna Vellingin esikoisromaani Kirjosieppo ilmestyy kauppoihin 07.08.2018. Noin kahden kuukauden odotus on odottamisen arvoinen, voin luvata sen. Hanna Velling tuo uuden raikkaan tuulahduksen suomalaiseen kirjallisuuteen vaikka aihe ja teema jota hän käsittelee kirjassaan on monesti kirjoitettu. Vellingin tapa kertoa tämä hyvin traaginen kertomus siitä mitä käy kun tulee yhtäkk…

Marko Kilpi - Undertaker -Kuolemanenkeli

Marko Kilpi Undertaker - Kuolemanenkeli Crime Time, 2018

Marko Kilpi on tullut tunnetuksi TV:n leppoisana poliisina, mutta ennenkaikkea hän on tuttu raudankovana kirjailijana ja armottomana dekkaristina. Voin hyvin väittää, että Marko Kilpi on tällähetkellä yksi Suomen parhaimpia dekkarikirjailijoita. Hänen luoma Undertaker -sarjaa taasen voi pitää parhaimpana uutena kirjasarjana joka on aloitettu viime vuosina. Löyty tietenkin useita pitkänlinjan kirjailijoita, joiden jokaisessa dekkarissa päähenkilö on sama ja näin ollen muodostaa sarjan, esimerkiksi Mäen Vares, Jokisen Koskinen tai sitten Koskisen aloittama Murhan vuosi -sarja, jotka kaikki ovat laadukkaita sarjoja. Mutta jos puhutaan aivan tuoreista niin Marko Kilpi on onnistunut murtamaan erilaisuudellaan ja voisi jopa puhua että hieman kansainvälisillä otteilla kirjoitetun sarjan kanssa paikan dekkarikärkeen.
Kilven päähahmo Kivi on hautausurakoitsija, joka sinänsä on mielenkiintoinen uutuus dekkareissa. Ja hänen voiko jopa sano…

Seppo Jokinen - Lyödyn laki

Seppo Jokinen Lyödyn laki Crime Time, 2018


Lyödyn laki on jo 23. Seppo Jokisen dekkari. Maailmanlaajuisellakin mittakaavalla ajateltuna se on suuri määrä sarjaan, joka kertoo yhdestä ja samasta sankarista. Seppo Jokinen on myös palkittu kirjailija, joka on saanut neljä kertaa Tampereen kaupungin kirjalisuuspalkinnon, kerran Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon sekä toistaiseksi vain kerran Johtolanka palkinnon, vuonna 2002 vuoden parhaasta dekkarista.
Itsestäni tuli Seppo Jokisen dekkareiden fani luettuani 2001 vuonna ilmestyneen Hukan enkelit. Sen jälkeen vuosittain on ollut suuri odotus uudesta kirjasta. Jokinen kirjoittaa varmalla tyylillä jota kotimaisten dekkarien fani voi vain ihastella. Hän on luonut kirjoihinsa miljööt ja henkilöt jotka elävät kirja kirjalta omaa elämäänsä. He kasvavat ja heidän ympäristönsä muuttuu.
Lyödyn laki kuuluu Jokisen dekkareista TOP vitoseen. Sen hallitut juonen käänteet niin rikollisessa kuin päähenkilöiden yksityiselämässä luovat aidon…