Siirry pääsisältöön

Wexi Korhonen - Pystyyn kuollut


Wexi Korhonen
Pystyyn kuollut
Revontuli, 2016

Se harvinaisen pirullinen murha oli vähällä olla täydellinen rikos. Poliisin tutkimukset junnasivat viikkokausia paikallaan, tuloksetta. Lopulta tutkintaa johtava rikoskomisario päättää luottaa entiseen alaiseensa. Kari Salo otti innolla haasteen vastaan.
Yksityisetsivänä mainetta saavuttanut Salo saa toimeksiannon kolmelta Ranskan muukalaislegioonan veteraanilta, omaa lakiaan noudattavilta miehiltä, joita poliisi piti rikokseen syyllisinä. Käsiaseet paukkuvat Tallinnassa, kun Salo löytää murhan taustalta vihjeen. Mutta elämä ei ole sen yksinkertaisempaa kuin kuolemakaan. Kenellä lopulta on oikeus antaa tuomio rikoksesta, joka on aina tekona lopullistakin lopullisempi?

Wexi Korhonen ei enää dekkarikirjailijana esittelyä kaipaa. Pystyyn kuollut on Salo-sarjan kauan odotettu uutuus ja sen kahdeksas teos, joka pitää lukijansa tiukassa otteessa ensimmäisestä sanasta aina viimeiseen lauseeseen asti.


Kirjailija Wexi Korhonen on syntynyt Kuopiossa, vuonna 1949. Hänet tunnetaan dekkaripiireissä Kari Salo -sarjasta, jonka uusin, kahdeksas, osa on nimeltään Pystyyn kuollut. Sarja alkoi vuonna 1999 teoksella  Kiusaksi kuiskattu murha, ja sen jälkeen vuoteen 2006 asti lähes vuosittain ilmestyi uusi osa, mutta sitten tuli kymmenen vuoden tauko ennenkuin saimme uuden Kari Salo -kirjan. Syy kymmenen vuoden hiljaisuuten oli yksinkertaisesti Korhosen mukaan ulosotto. 2011 häneltä ilmestyi kirja Kujanjuoksu Keniassa mutta sekin kertoman mukaan tuli väkisten koska halut kirjoittaa katosivat ulosoton myötä. Iloksemme hän kuitenkin on paljastanut että jo ensisyksyksi olisi tulossa uutta osaa Kari Salo -dekkareihin.

Olin itse jo unohtanut dekkarikirjailija Korhosen vaikka hyllystäni löytyy yksi hänen ensimmäisiä dekkareita, mutta sitten alku syksystä luin jostain, että vihdoinkin on tulossa uusi dekkari Korhoselta ja se tieto piti jakaa heti sosiaalisessa mediassa ja sain huomata, että oli moni muukin joka oli riemuissaan tästä asiasta. Kymmenen vuoden hiljaisuu Salo -sarjan kohdalla on kuitenkin tehnyt tehtävänsä enkä ollut lukiessani niin innoissani kuin oletin, mutta Korhonen on kuitenkin yksi parhaimmista dekkaristeista joka nyt toivottavasti uuden vauhdin löytäneenä lisää pökköä pesään ja saa saman rytmin ja varman otteen takaisin kuten aiemmissa dekkareissa.

Kari Salo -dekkari Pystyyn kuollut kannattaa ehdottomasti lukea ja vaikka kustantaja on vaihtunut isosta Gummeruksesta pienempään Revontuleen voinen nostaa hattua kustantajalle joka on ottanut Korhosen kustannusohjelmaansa ja toivon mukaan tekee myös jatkossa sillä Suomi tarvitsee Korhosta ja Korhonen lukijoiden tukea. Jos minulta olisi kysytty kesällä kymmenen suomalaista dekkaristia, en olisi silloin muistanut Korhosta mutta nyt lisään hänen nimensä välittömästi niiden kymmenen parhaimma joukkoon. Korhosen rinnalla Eero Pasasen Kononen -sarja on ollut unohduksissa, mutta näistä kahdesta Korhonen nostaa osakkaitaan ja koska Pasanen ikävä kyllä on jo edesmennyt ja ei ehtinyt saamana ansaitsemaansa huomiota dekkaripiireissä niin jotain samanlaisuutta näissä kahdessa on, nimittäin Konosessa ja Salossa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru