Siirry pääsisältöön

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita : Puuseppä



Puiden tarinoita kirjasarjan ensimmäinen kirja kertoo tarinan keisarillisestapuusepästä, jonka tekemiä huonekaluja ja koristeveistoksia on koko Keisarin palatsi täynnä. Tarinan puuseppä on intohimoinen, ja työtään rakastava mies, kunnes eräänä päivänä tapahtuu lähes mitättömältä kuulostava "onnettomuus" ja puusepän työinto lopahtaa hiljalleen.

Keisari huomaa myös puusepän alemmuudentilan ja antaa puusepälle mahdollisuuden tehdä aivan mitä haluaa, Keisarin laskuun. Puuseppä innostuu tästä ja lukittautuu verstaaseen johon kenelläkään muulla ei ole mitään asiaa, näin hän sopi Keisarin kanssa.

Yhtäkkiä on kulunut kolmekymmentä vuotta, eikä mitään valmista ole tuotu Keisarille. Puusepän vaimo on kuollut, eikä puuseppä tiedä siitä mitään, samoin lapset ovat itsenäistyneet, eikä puuseppä tiedä heidän elämästään. Mielenkiinnolla lukija odottaa, mitä puuseppä rakensi, ja kun se selviää on se hieno idea kirjailijalta.

Kirjoittaja on luonut hienon sadun, jolla puiden tarinat -kirjasarja korkataan. Tarina on mielenkiintoinen ja opettavainen tarina, miten voi käydä jos unohtaa muut ja huomioi vain itsensä.

Kun luin kirjan ensimmäisen kerran, ajattelin että tämä on tavallinen, totuttu satu. Luin tarkemmin, ja syvennyin tarinaan, se aukesi aivan uutena, upeana tarinana. On hienoa, että näin hyvin kirjoitettu ja upeasti kuvitettu kirja on julkaistu. Ja mikä parasta, puiden tarinoita -kirja ei jää tähän.

Kirjaa voi suositella kaikille, se ei ole pelkästään satu lapsille vaan se on opettavainen tarina meille kaikille.

Puiden hitaassa maailmassa ihmisen elämä on vain tuokion mitta. Vain jokunen ohihaviseva satokausi. Samasta syystä puiden tarinat, useimmat niistä, ovat meille liian pitkiä, liian hitaita, liian tapahtumaköyhiä koskaan kokonaan ymmärrettäväksi. Me emme ehdi kuulla niitä loppuun asti. Mutta puilla on muutama lyhyempikin tarina kerrottavanaan, sellainen joka talvella mataa kylmänä mahlana eteenpäin puiden juuria pitkin ja kesän mittaan kiihdyttää reippaaseen vauhtiin niiden tihenevässä lehvästössä. Nämä kertomukset ovat niitä, jotka mekin voimme käsittää, mikäli meiltä löytyy kärsivällisyyttä. Ne nimittäin kertovat meistä ihmisistä, sinusta ja minusta.

ISBN:978-952-67980-5-9
Ilmestymisvuosi: 2014
Kustantaja: Brooks North
-Arvostelukappale kustantajalta-



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...