Till Lindemann - 100 runoa

Till Lindemann

100 runoa

Johnny Kniga, 2020

Tiedän kuka on Till Lindemann, mutta en kuuntele hänen tai hänen bändinsä tekemää musiikkia. Kuulen sitä kuitenkin radiosta, ja tiedän hänen laulujaan. Till Lindemanilla bändeineen on paljon faneja, mutta en voi sanoa olevani yksi heistä. Ihmisenä hän on mielenkiintoinen hahmo, ehkä jopa pelottavakin ja oli eritäin mielenkiintoista tutustua hänen runokirjaansa 100 runoa, joka on tämän muusikon kolmas kokoelma, mutta ensimmäinen suomennettu.

Runot liikkuvat pääasiassa tutuissa ympäristöissä ja asioissa joista äijämeiningillä saatetaan kirjoittaa. Lindemann käyttää niin riimejä kuin hyvin kerronnallista runon esittämistapaa. Kirja on taitettu niin, että alkuperäinen runo on kirjan vasemmalla sivulla ja suomennos oikealla joten hyvin saksaa osaava voi lukea molemmat runot ja vertailla niitä miten suomentaja on onnistunut työssään.

Lindemann käytää runoissaan kielikuvia, joiden suomenkielinen vastine saattaa olla hyvin vaikea löytää joten kuten runouteen kuuluu, pitää improvisoida ja luoda vaikka kokonaan uusi sana. Jäin miettimään sitä, että olisiko tätä kokoelmaa julkaistu jos sen tekijä olisi ollut tuikitavallinen suomalainen Matti Meikäläinen? Ehkä olisi, mutta luulen, että kirja olisi kokenut suuremman sensuurin teemoiltaan ja aiheiltaan, mutta kun kirjan tekijä on ollut "suuri" Lindemann ja kyseessä käännöstyö on julkaisu tapahduttava alkuperäistä mukaellen luoden runoudellisen vapauden.

Miten sitten suomentaja on onnistunut käännöksissään kokonaisuudessaan? Saksankieli on voimakasta ja Suomi taasen pehmeämpää niin puheessa kuin laulussa. On hyvin vaikeaa löytää riimillisiin runoihin riimiä, kun taas saksankielessä se tuntuu olevan ainakin alkuperäisrunossa helpompaa. Toki tässä taas tulisi eteen kääntäjän kekseliäisyys. Sitä sekä on ja ei ole. Hän on keksinyt hyvin ja sisäistänytkin Lindemannin ajatuksia, mutta on myös hetkiä, ehkä liikaakin joissa tämä kekseliäisyys on jäänyt unen tasolle.